perjantai 4. lokakuuta 2013

Suomen kaunein työmatka

Hassua sattumaa, että ystäväni Ute Lias
teki eilen postauksen työmatkastaan, ja
haastoi minut samaan. Haastamisessa itsessään
ei ole mitään hassua, mutta olin 
sunnitellut tätä postausta jo monta viikkoa!
Telepatiaa?:)

Tänään ottamani kuvat ovat otantoja
sieltä täältä matkan varrelta,
en siis kuvannut ihan koko matkaa.
Tätä reittiä töihin minulla on vajaat
10 kilometriä pientä maalaistietä pitkin.
Osa matkasta on ihan tavallista tienpätkää,
mutta säästän teidän tavallisuudelta
ja näytän, miksi mä uskon kulkevani yhtä
Suomen kauneimmista työmatkoista.:D 

Ensinnäkin tie kulkee mutkittelevan
ja kumpuilevan maiseman läpi.
Maasto on vaihtelevaa muodoiltaan, 
kiitos Salpausselän harjun.
 
 Välillä jopa mäkistä ja hyvin mutkaista...sanoisin.

Toinen seikka on
puusto tien varrella.
Tie kulkee läpi kartanon
maiden, joten tien vieressä kasvaa
mm. vanhoja ja suuria
tammia ja koivuja.

Kesällä ajan tästä vähemmän,
kun on loma, mutta
tutuksi on tulleet syksyn
värikirjo, loppusyksyn
mustaharmaat puut, talven
valkoinen kimallus ja
kevään orastava vihreys.


Myös nuoremman koivikon rytmikkyys
viehättää. Keväisin koivujen aluset
ovat sinisenään vuokoista.
Rannalle jätetyt käkkärämännyt
ansaitsevat myös päästä kuviin.

Kolmas, ja ehkä eniten ihmettelyä
 ja ihastusta työmatkalla saa juuri järvi.
Osa tiestä on kapealla kannaksella,
enimmäkseen järvi aukeaa vain lännessä.
 Usein järvi näyttää ihan erilaiselta
pelkästään aamulla ja iltapäivällä,
vuodenajoista puhumattakaan.
Näissä järvinäkymien kohdissa alkaa
toivoa sitä lottovoittoa, että
voisi ostaa omakotitontin jostain
järven rannalta, ja saisi ihailla
vaihtuvaa maisemaa ihan
joka päivä koti-ikkunasta...
Paikoitellen tie kulkee
vain muutaman metrin päässä
rannasta.
 Tässä pieni kurkkaus mun
työmatkalle. Harvoin matka
kestää niin kauan kuin tänään.
Otin kuvia sekä aamulla että
iltapäivällä, ja aikaa meni
varmaan tunti ja kuvia
kertyi noin sata!

Koska tykkään näistä
maisemista niin kovin,
voi olla, että joudutte
toistekin samoista paikoista
kuvia katselemaan.;)

Rentoa viikonloppua!

Taina

ps: Olen haastanut Pienen linnun, Vaaleanpunaisen hirsitalon Marjan sekä Tirlittanin Katjan kuvaamaan työmatkansa. Eivät tyrmänneet haastetta suoraan, joten jään odottelemaan kuvia tien varsilta.:)

14 kommenttia:

  1. Kaunista on työmatkallasi näin syksyllä! Mutta kaunista oli myös kesällä, kun sitä pyörällä ajelimme :) Itselläkin on luonnonkaunis työmatkan alkujakso Jalkarannantiellä Vesijärven tuntumassa, mutta Lahden keskusta ei kyllä estetiikalla juhli!

    Olen nyt konkreettisesti huomannut, mitä ympäristö vaikuttaa ihmiseen, kun elämme remonttien keskellä: rumaa ja ahdasta. Oma mielialakin alkaa helposti laskea, kun homma kestää! Tulevaa kauneutta odotellen...

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidän tuosta reitistä! Kaunis järvimaisema ja ne kartanon isot tammet!! Pyöräillessä ainoastaan kumpuileva maisema saa vähän miinusta ylämäen kohdalla - lääh, lääh!

    VastaaPoista
  3. Marjatta. remontti ottaa varmasti koville, mutta toivottavasti lopputulos om kaiken vaivan arvoinen, ja rempan kauheus unohtuu.:) Kyllähän tuolta keskustastakin jotain kauneutta löytyy. tietenkin vanhoja rakennuksia, puistoja ja patsaita...

    Ute Lias, todellakin! Autolla ajaessa mäkisyys on pelkästään kiva juttu, mutta pyöräillessä hyvä kunnon testauspaikka!;) Juuri tällä hetkellä kuntoni tuskin kestäisi paria kilometrin nuosupätkää ilman taluttamista.:/ Pyöräillessä tosin ehtii nauttimaan maisemista paljon paremmin.:)

    VastaaPoista
  4. Tietty Lahden keskustassa on kauniitakin rakennuksia ja puistoja patsaineen! Radiomäki, Historiallinen museo ja Yhteiskoulu ja monet muut ovat ilo silmälle. Mutta mun liikenteellisesti sujuvimman työreitin varrelle niitä ei ole pahemmin eksynyt. En pidä esimerkiksi teatterirakennusta kovin kauniina, vaikka tässä makuasioista on varmaan toisaalta kysymys. .

    VastaaPoista
  5. Kauniit maisemat on sulla työmatkan ilona! :D

    VastaaPoista
  6. No, niin on!:) Voin vakuuttaa, että sillä on merkitystä mielentilalle, sekä tullen että mennen. Totuuden nimessä on kerrottava, että joudun ajelemaan myös valtatie 12 pitkin, kun vien lasta kouluun. Siltä matkalta ei juuri kauneutta löydy!;)

    VastaaPoista
  7. Mä olen jo pitkään miettinyt, että olis huippua jos olis tällasia postauksia eri maista! Ihana työmatka sulla. Paljon kauniimpi kuin mulla ;) Nyt minä haasta sinut :D http://iammrsk.blogspot.fi/p/a-blog-challenge.html

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta! Täytyy miettiä, minkä niistä valitsen...Mielenkiintoisia, erilaisia vaihtoehtoja.:) Palaan asiaan!

    VastaaPoista
  9. Aivan huikean ihanat työmatkamaisemat sulla! :)

    VastaaPoista
  10. Eikös olekin Minnukka! Luonnon kauneudessa on vielä sekin hyvä puoli, että siitä saa nauttia ihan ilmaiseksi.:) Mulla tulee vähän niin kuin kaupanpäällisinä työn lisäksi.

    VastaaPoista
  11. Hei! Löysin blogiisi Katjan blogin kautta. Hieno idea tuo työmatkakuvaus ja aivan ihanat maisemat. Itselläni oli kaunis työmatka maalaismaisematietä naapurikaupunkiin ja muistin kyllä sitä ihailla ja onnittelin itseäni, ettei tarvinnut enää ajella hektistä moottotietä isompaan kaupunkiin. Hyvä idea olisikin joskus kuvata matkamaisemia kotinurkilla etenkin näin syksyllä ihan vaan itselleen talteen :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos vain Johanna! Joka vuodenajassa on omat hienot juttunsa, joita ehdottomasti kannattaa kuvata. Olen niin monesti talvellakin ajatellut tuota tietä ajaessani, että olen etuoikeutettu, kun saan ladata itseeni voimaa kauniista maisemasta ja luonnosta työmatkan aikana. Matkan varrella voi nähdä kaikenlaisia mielenkiintoisia eläimiä myös, ja niistä "kohtaamisista" jää itselle erityisen hohdokas tunne. Tervetuloa vaan toistekin lukemaan ja kuvia katsomaan, Johanna!:D

    VastaaPoista
  13. AIVAN IHANA työmatka, ja postauskin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenina!<3 Viimeisin työmatkapostaus on yli vuoden takaa toukokuusta, huomasitko? Olen siis posatillut tuolta useampaan otteeseen. Parhaillaan tuohon matkan varrelle on alettu mylläämään tontteja...Käytiin miehenkin kanssa piipahtamassa, ja olis kyllä talolle aika mahtava paikka rannalla! Noh, katsottiin, että hintaa olisi tontilla sellaiset 125 000 euroa. Lottovoittoa odotellessessa.:P
      Voisinkin jossain vaiheessa postailla taas tuolta, kun puut alkaa olla syysväreissä.:)

      Poista