tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kohti pääsiäistä

Myyjäisreissusta mukaan tarttunut pääsiäisen
odotus sai aikaan täällä kotona pientä tarvetta
lajitella ja järjestellä paikkoja. Mietin, että töissäkin
on sopivasti tällä viikolla vähemmän hektistä kuin aikoihin
(koepinot selätetty ja reissut tehty toistaiseksi),
joten yritän laittaa kotia kuntoon hyvissä
ajoin ennen pitkän viikonlopun alkua.

  
Myyjäisistä ostamani puput päätyivät
olohuoneen pöytää koristamaan.
Perheen miesväki on kerrankin tyytyväinen, kun
pöydällä ei ole korkeaa kukkamaljakko,
kuten yleensä. Sehän estää vain
näkyvyyden televisioon...;)) 

 

Samalta myyjäisreissulta löysin kirpputorilta
Ikean tarjottimen ja (luultavasti uusvanhan) puisen
lootan, jotka väreiltään sopivat niin kivasti
Pentikin sohvatyynyn väriin...
joka näköjään hädin tuskin näkyy kuvassa.:D
Jotain värikkäämpää olisin tuohon purkkiin
kaivannut, mutta ei keltaista. Menköön nyt
toistaiseksi valkoisilla helmihyasinteilla, kun
en muuta ole löytänyt!

Tämä ilta menikin vastoin ajatuksia kaupungilla kierrellessä
ja autolla eestaas suhatessa. Jotta suunnitelmani
mukaisesti koti olisi kuosissa torstaisin mennessä,
on mun paras laittaa hihat heilumaan!


Se on moro!:)
Taina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti