perjantai 28. marraskuuta 2014

Lahjatoiveita joulupukille



Joulu tulossa, ja mies kyselee, että onkos niitä lahjatoiveita. Ainahan niitä toiveita keksii, kun oikein miettii, vaikka oikeastaan tarvetta ei ole mihinkään. Sitä paitsi mulla on niin kaamean kallis maku, ettei pukilla ole varaa mun toiveisiin. Mutta jos pukki saisi pari tonnia ylimääräistä, niin iiihan helposti näitä toiveita keksisin.

Löysin Pinterestistä hauskat laput, joiden avulla äiti pyrki opettamaan lapsille järkevämpiä lahjatoiveita ja kohtuutta. Jos mä saan esittää neljä erilaista lahjatoivetta, niin sepä vasta kalliiksi tuliskin.;) Lapsillekin esittelin tätä ideaa. Sinänsä meidän pojat ei oo enää vuosiin toivoneet paljon lahjoja, mutta toisinaan aika kalliita lahjoja, joten parantamisen varaa on sielläkin.

Neljä toivetta siis: jotain, mitä (oikeasti) tarvitsee, jotain päällepantavaa, jotain luettavaa ja jotain, mitä haluaa (muuten vaan). Omasta kollaasistani löytyy jotain kotiin, jotain itselleni ja jotain, mikä olisi yhteistä mieheni kanssa.





Kotiin toivoisin pitkäkarvaista lampaantaljaa sekä kauniskuvioista peittoa. Molemmat löytyvät samasta kaupasta, klik. Olympoksen minijärkkärin hyvyydestä olen niin vakuuttunut, että sellainen on ollut himotuslistalla muutaman kuukauden. Olisi tuollaisella näppärä ottaa hyvälaatuisia kuvia! Nämä kaikki toiveet menisivät otsikon "haluaisin" alle, mikään ei ole "tarvitsen" otsikon alla.






Mulberryn huivia maanläheisillä väreillä olen ihastellut varmaan kolme vuotta. En kyllä raaski sijoittaa huiviin summaa, jonka tuo maksaa! Mikään ei kuitenkaan estä toivomasta.

Viimeisenä toiveena on viikonloppureissu miehen kanssa jonnekin kivaan ja kauniiseen Euroopan kaupunkiin. Edellisestä yhteisestä reissusta ulkomaille on jo monta vuotta, ja yhteisestä reissusta kotimaassakin jo vuosi. Amsterdam voisi olla kiva ja matkaopas mukavaa luettavaa.:) 


Minä lähden nyt pienille tirsoille, jotta jaksan illalla laittaa jalalla koreasti pikkujouluissa. Vaikuttaa siltä, että aika monella on tänään pikkujoulut. Siispä toivottelen zinzin ja juhlitaan nätisti!:)

Taina



4 kommenttia:

  1. Minijärkkäriä suosittelen ja huivin tahtoisin minäkin. Taljakin kävisi ja tuo peitto on ihana, mitään en tarvitse, mutta monia juttuja haluaisin.... Kivaa pikkujouluiltaa Taina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!:) Oli erittäin hauska ilta, mutta ääni on nyt kyllä hieman kadoksissa...

      Poista
  2. Oi minäkin olen tuosta minijärkkäristä haaveillut :) En kyllä uskaltanut sentään joulupukille siitä kirjoittaa, entä jos en olekaan ollut kiltti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä en ole pelkästään tyytynyt kirjoittamaan joulupukille, vaan on tullut pari kertaa mainittua tästä haaveesta miehelle.;D SE on ehkä vähän tuhmaa, hän kun on niin kiltti...:D

      Poista