maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 *** tammi-maaliskuu



Vuoden vaihtuessa on (yleensä) kiva katsoa hieman taaksepäin ja samalla voi tähyillä jo hieman tulevaakin. Blogiini on tullut tämän vuoden aikana iso joukko uusia lukijoita, joten ehkä näistä vanhojen muisteluista saa hieman paremmin kuvaa blogistani ja ehkä sieltä löytyy postauksia, jotka ovat jääneet vielä lukematta. Jottei tästä tulisi liian raskasta, jaoin vuoden neljään osaan. Aloitetaan vuoden kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta.




Tammikuussa harjoittelin kovasti käyttämään järjestelmäkameraani, jonka olin saanut jo melkein vuotta aiemmin mieheltäni lahjaksi. Hän on ollut ehdottomasti suurin tukijani tässä blogiharrastuksessani. Kiitos siitä!<3 Kuvasin usein ulkona, koska sisällä valon määrä on tammikuussa vielä kovin vähäistä.

Sisustuksessa ihastelin harmaata kera pastellisävyjen. Kuukauden suosituin postaus on kuitenkin ohje Leilan mutakakkumuffinsseista. Niitä voi kyllä suositella edelleen.:)





Voi, miten ihanan keväiseltä joissain helmikuun kuvissa näyttääkään! Lunta oli koko talvena niin vähän, etten tainnut käydä kertaakaan hiihtämässä. Viime talven uusi leikkokukkaihastus oli ehdottomasti anemone, joita näkyy sekä helmi- että maaliskuun kuvissakin. Kuukauden suosituin postaus on juttu, jossa muistelen Salppurin kisoja.




Maaliskuussa istuttelin hieman yli-innokkaana jo kukkia terassille, jotka harmikseni paleltuivat...muistaakseni, kun olin leirikoulussa Berliinissä. Pastellisävyt ja valkoinen toivat kevättä kotiin. Onni potkaisi blogiarpajaisissa, ja voitin Kubuksen kynttilänjalan omaksi. Kuukauden luetuin juttu on  5 kysymyksen blogihaaste, joka toi paljon vierailijoita haasteen lähettäneen Marjan upeasta blogista.

Tältä näytti vuoden 2014 ensimmäinen neljännes minun kameranlinssin läpi. Mitä sinulle jäi mieleen alkuvuodesta -14?

Taina

6 kommenttia:

  1. Hieno idea ja toteutus! Mulla oli myös ajatuksissa tehdä kollaasiyhteenveto Tipulan vuodesta 2014, mutta se on ihan unohtunut. Onneksi vielä ehtii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan, Emonen!:) Juu, hyvin ehtii vielä. Mullakin menee ensi vuodelle osa koosteista, mutta eipä tuo haittaa. Onneksi älysin tänä vuonna edes laittaa kuvat kuukausittain omiin kansioihinsa. Edellisvuonna ne oli lajiteltu ties millä periaatteella, ja jouduin penkomaan kuvakansioita aivan älyttömästi löytääkseni tietyt kuvat. Aina sitä vähän viisastuu.;)

      Poista
  2. Minä tulin tähän blogihommaan mukaan vasta alkuvuoden jälkeen, joten nämä olivat minulle uusia juttuja. Kiitos siis niistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niinhän mä vähän muistelinkin! Mutta sun vauhtisi on ollut aivan järisyttävän kovaa, mitä tulee vaikkapa blogisi suosioon, eikä ihme.<3 Mulla tämä oli nyt ensimmäinen kokonainen blogivuosi, enää en harmittele, mutta olisin kyllä voinut aloittaa tän harrastuksen monta vuotta aiemmin. Ihan turhaan arkailin.:)

      Poista
  3. Kiitos ihanasta kuvapotretista!
    Minullekin se tuli tarpeeseen kaikkine ihanine Anemonen ja Ranunculuksen kukkien kera!
    Valovoimaista loppuvuotta sinne lumiseen ihmemaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Niin kuin taisin sun blogiin kommentoidakin, niin olen aika kovasti kukkien perään. Tämän sydäntalven ja kevään olen aina kukkakauppojen vakioasiakas. Sitten kun luonnossa on kukkivaa, niin keräilin kauneutta pientereilta, puista ja pensaista. Kesällä ei tunnu edes niin tärkeältä tuoda elävää sisälle, kun ulkona sitä riittää yllin kyllin!:) Kiitos samoin sinne lämpimään!:)

      Poista