perjantai 20. lokakuuta 2017

Perjantaimyyssit - Neuloosin kourissa



Sattumalta löysin Kärkkäisellä käydessäni niin ihanaa kotimaista Silta-lankaa, että sitä lähti samantien kassillinen mukaan. Viime keväinen jättineulepeitto on jälleen kaivettu esille, ja tällä viikolla on tullut otettua parit iltapäivätorkut sen alla, mutta mielessä on koko ajan ollut, että haluaisin kokeilla neulomista oikein paksulla langalla ja puikoilla. Palmikon neulominen jäi myös kahertamaan...





Puikot löytyivät alan erikoisliikkeestä, Lahdessa on lankohin ja käsityötarvikkeisiin erikoistunut Pitsi & Palmikko-niminen kauppa. Sieltä löytyi pyöröpuikot kokoa 20. 

Mietin pitkään, mistä saisin itselleni apupuikon palmikon neulomiseen, kun jostain pälkähti päähäni vaahtomuoviset patukat, joita tuli 90-luvulla käytettyä ahkerasti hiusten kihartamiseen. Tuollaiset päässä kun meni nukkumaan kosteilla hiuksilla, niin oli melkoiset korkkiruuvit päässä aamulla.;) Patukat ovat toistaiseksi säästyneet siivousvimmalta, ja hyvä niin, sillä tuo toimii loistavasti apupuikkona palmikon tekemisessä!
 





Kun neulomisen aloittaa, niin sitä on (ainakin minun) vaikea lopettaa.  Vielä yksi kerros, tai vielä tämä kerä loppuun...Kyseessä taitaa olla neuloosi! Huomenna olen muilla mailla. Tähän neuloosiin kai kuuluu, että ajatus irrottautumisesta tuntuu vähän hankalalta, reissuun en viitsi noin isoa työtä ottaa mukaan, muuten se lähtisi ilman muuta.

Kuvioinnin suunnittelin itse ja tietenkin vähän kiireellä, koska oli hoppu päästä aloittamaan. Palmikko on nyt niin tiheään "palmikoitu", että kuvio ei täysin pääse oikeuksiinsa. Seuraavassa sitten toisella tavalla.;)

Tällä viikolla olen töistä tultuani ottanut heti neuleen esille ja yrittänyt jo hiljalleen laskeutua loman kiireettömyyteen. Olen kuunnellut hyvää musiikkia, juonut kahvia ja ihastellut auringon luomia kuvioita lattioilla ja seinillä.




  
Kiitos kaikki ihanat viime viikon myysseilijät!<3 Tule sinäkin linkittämään Perjantaimyyssi -postauksia! Tehdään yhdessä syksyisistä viikonlopuista inspiroivempia, iloisempia ja kauniimpia! Tarkemmat linkitysohjeet löytyvät täältä postauksen lopusta.   

Ihanaa viikonloppua ja kivaa lomaa sellaista viettäville!
Taina

26 kommenttia:

  1. Ihanat fiilikset ja kuvat jälleen! Rentouttavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!<3 SULLA oli niin upeita otoksia aamulta!<3 Jospa ensi viikolla olisi joku aamu mulle suosiollinen.:) Nautitaan viikonlopusta!

      Poista
  2. Ihanat kuvat <3 Ällällä niin paljon parempi kuin ärrällä! Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!<3 No, totta tosiaan, ei kiitos neurooseille!
      Ihanaa viikonloppua Riitta!:)

      Poista
  3. Ihania kuvia <3
    Kiitos vinkistä tuohon palmikointiin ;)
    Taitaa noita "patukoita" löytyä minunkin kosmetiikkalaatikosta :D
    Rentouttavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kapteenitar!<3 Heh, hyvä jos tuosta patukkavinkistä oli oli.;D
      Iloista viikonloppua sinne!:)

      Poista
  4. Kuulostaa ihan siltä, että olette lähdössä reissuun. Siinä tapauksessa, ja ilman sitäkin, toivottelen ihanaa lomaa <3.

    Sun neuloosi vaikuttaa olevan aika vakavaa sorttia :). Mutta ilmeisen mukavaa sellaista. Ja ihanaa jälkeä syntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!<3 Mulla on ollut aivan älyttömän kova matkakuume, ihan minne vain, ja nyt kun reissu on edessä, toinen puoli voisi jäädä kotiin lämmittämään takkaa ja jatkamaan neulomista.:) Maisenman vaihdos hetkeksi tekee kuitenkin varmasti hyvää.

      Kaunista viikonloppua!<3

      Poista
  5. Neuloosi tuo on selvästi. Tunnistan itsellänikin nuo oireet :)
    Tämän perjantain myyssi on minulla kasvissosekeitto, jota valmistin heti kun pääsin töistä kotiin.
    Ihanaa viikonloppua Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin syksyisin mulle monesti iskee tuo neuloosi!;))
      Sun perjantaimyyssit kuulostaa just hyvälle.<3 Leppoisaa viikonloppua Outi!:)

      Poista
  6. Minuunkin iskee neuloosi aina välillä. Tällä hetkellä neulon sukkia.
    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ole sellainen koko ajan neulepuikkoja heilutteleva. Mun jumiutuvat niskat ei tahdo kestää neulomista.
      Ihanaa, kun tulit mukaan Perjantaimysseihin!<3 Just nyt tuntuu, että kaikki ovat Espanjassa ja mä en ole!;D

      Poista
  7. Voi, minä en ole koskaan osannut neuloa...ihailen vain muiden ihania kädentöitä!
    Äitini on aina ollut himo-neuloja, mutta minulle se taito ei periytynyt...langat eivät pysy sormissa, vain kukat ja sidontaniini! :D

    Ihanaa viikonvaihdetta sinne neuloosiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan varma, että oppisit taidon hetkessä Susanna! Kyllä kukkien sidonta on huomattavan paljon hankalampaa.:)
      Kiitos! Oisin kyllä voinu tuon neuleen pakata mukaan...Täällä veljeni sohvalla istuskelen läppäri sylissä, kohta mennään syömään.:)

      Poista
  8. Ihastelin kans tuota lankaa Kärkkäisessä, mutta ei miulla ole aikaa kutomiselle. :D Ihanat kuvat!
    Mukavaa syyslomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sulla on noita heppoja ja minijuttuja ja kokkailuja ja ja ja..ymmärrän!:)
      Kiitos Jenspa!<3
      Ihanaa lomaa sinulle!

      Poista
  9. Olen haaveillut tuosta isosta viltistä ja äidin kanssa jo vähän kurkittiin sen tekemiseen vinkkejäkin. Vuosiin en ole mitään käsitöitä tehnytkään niin olisi kyllä kiva pitkästä aikaa tehdä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä paksumpiakin lankoja on ymmärtääkseni olemassa, joitakin voi neuloa omilla käsivarsilla jne..Hieman ihmetyttää, miksi tällaiset tulee niin hitaasti Suomessa saataville. Prismaan ja Cittariin lankoja myyntiin, niin johan alkaa kauppa käymään!
      Nää paksut neuleet on ihania, kun valmista syntyy nopsasti, joten ei kun kokeilemaan.:)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Joko teidän loma oli tällä viikolla...?

      Poista
  11. Kauniit kuvat!
    Onpas ihanaa lankaa, melkein minullekin iskee neuloosi.
    Syksyisin kärsin neuloosista, mutta nyt olen päättänyt, että ensin neulotaan kaulaliina valmiiksi ja sitten vasta uutta... Saa nähdä, saanko tänäkään syksynä kaulaliinaa valmiiksi ;)
    Kivaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta!! Tämä neule valmistuu nopeammin kuin kaulaliina!:))
      Kivaa viikkoa!<3

      Poista
  12. Mahtavaa kun on niin käteviä ihmisiä meidän poropeukaloiden lisäksi😁😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö Marja! Sua ei kyllä koskaan voisi kutsua poropeukaloksi! Kätevyyttä on monenlaista, ja neulonnasta ajattelen, sitä paljon opettaneena, että jokainen oppii, jos haluaa.:)) Kylläpä kommenttisi ilahdutti, nyt tiedän sun käyneen täällä!<3

      Poista